Hattula 1918

Hattulan vuoden 1918 tapahtumista on valmistumassa kirja, joka julkaistaa kesällä osana Vesunnan kesä 2025 -luentosarjaa Vesunnassa 2. heinäkuuta klo 17 alkavassa tilaisuudessa "Kapinan kipupisteet ja Hattula 1918 -kirjan julkaisu". Kirja on ilmeinen sisarteos vuonna 2023 ilmestyneelle kirjalle Tyrväntö 1918. Hattulasta ei ollut aikomusta kirjoittaa omaa historiaansa, kunnes Eero Ojanen ehdotti aiheen käsittelyä Vesunnan kesä 2024 -luentosarjassa. Aineistoa kerätessä havahtui siihen miten olemattomasti Hattulan vaiheista on aiemmin julkaistu tai muuten aihetta käsitelty, miten laajalti tapahtuneet koko pitäjää koskettivat, sekä miten dramaattisissa tapahtumissa hattulalaisia oli osallisina. Olemassa ollut tiedollinen aukko seudun omasta historiasta lähes velvoitti sen täyttämiseen.

Vähintään 138 hattulalaista menetti sisällissodassa henkensä, noin 2,7 % väestöstä. Kirjaan tehty tutkimus korjaa ja täsmentää aiempia tietoja sodan uhreista ja menehtyneistä hattulalaisista. Uhreja on tapana laskea Suomen sotasurmat -hankkeen tilastosta, mutta Hattulan osalta se antaa hieman väärän kuvan. Kirjassa esiteltyjen uhrien määrä on Sotasurmia pienempi, kun joukosta on poistettu muualla kirjoilla olleita, hengissä selvinneitä ja kahteen kertaan merkittyjä. Toisaalta mukana on uusia menehtyneitä ja tietämättömissä olleita, joilla on kytköksiä 1918-tapahtumiin. Kaikkien Sotasurmissa ja SDP:n keräämissä tilastoissa olleiden henkilöllisyydeltään epäselvien ja tuntemattomien 1918-uhrien henkilöllisyys on nyt selvinnyt.

Häviölle jääneistä noin 360 joutui syytetyiksi valtiorikosoikeudessa, tuomioita sai noin 320 ihmistä. Karkean arvion mukaan Hattulassa punaiseksi osapuoleksi luettavia ja kuulusteluissa olleita oli noin 600. Hattulassa surmansa saaneita oli yli Hämeenlinnan lähiseutujen keskiarvon. Pitäjä ei ollut kapinan pahin kärsijä, mutta pahemmasta päästä. Uhreille, osallisille ja omaisille aiheutuneen kärsimyksen ohella kapinaa seurasivat suuret aineelliset menetykset.

Hattula 1918 laajenee väkisinkin etelähämäläiseksi sisällissotahistoriaksi, niin monessa tunnetussa ja useita uhreja vaatineessa tapahtumassa hattulalaisia oli mukana joko uhreina tai tekijöinä, kuten Thomén veljesten, Hauhon Matkantaan, Harmoisten sänkypotilaiden, Tyrväntöön eksyneiden akaalaisten, Parkun pakko-otettujen, vangittujen Mustialan oppilaiden tai Hennalan naiskaartilaisten surmissa, unohtamatta suuren hattulalaisjoukon pakomatkaa Hauholla, Tuuloksessa, Koskella ja Hollolassa, tai teloituksia Hattulan Jukolassa. Aihe on synkkä.

Kirjan aikajänne ulottuu 1900-luvun alusta 1950-luvulle, jolloin Hattulassa teloitettuja vainajia vihdoin siirrettiin ja siunattiin teloituspaikkojen haudoista hautausmaalle. Hautoihin ja hautauksiin sisältyy edelleen paljon arvoituksia, kuten ketkä lopulta ovat hautausmaan 1918-muistomerkin kohdalle haudattuja, keitä oli Jukolan, Sattulan ja Rahkoilan haudoissa, ja onko vainajia jäänyt edelleen maastoon. Hattulan seurakunnan kuolleiden ja haudattujen luettelosta tai muistomerkin paljastustilaisuudesta kertovasta lehtikirjoituksesta löytyy vihjeitä mutta hyvin vaillinainen totuus. Kirjoittaja onkin hyvin kiitollinen kaikesta viimeisiin leposijoihin liittyvästä kertomaperinteestä, muistitiedosta ja mahdollisista tiedon lähteistä.

Hattulassa varmasti kipein muisto on liittynyt kunnassa toimeenpantuihin teloituksiin, etenkin seuratalo Jukolan takana ammuttuihin, ampujiin ja tuomion langettajiin. Onnekkaasti Hattulan suojeluskunnan esikunnan 1918 pöytäkirja on edelleen tutkittavissa, ja se valaisee hieman lisää huhti- ja toukokuun vaihteen tapahtumia.

Kirja on varsin tavanomainen kapinahistoria sikäli, että se kuvaa yhteisöä ja tapahtumia joissa yhteenottoon johtaneet jännitteet vähitellen kasvoivat, sosiaalisia ja taloudellisia oloja, kunnallista toimintaa, 1905 kumouksellista aikaa ja varhaista punakaartia, työväenliikkeen voimistumista ja yhdistysten perustamista, työväentaloja, porvarillisia seuroja ja niiden pyrkimyksiä, kiistoja työajoista, yrityksiä parantaa suuren maattominen joukon elinoloja sekä maailmansodan laukaisemaa puutetta, työttömyyttä ja rauhattomuutta. Tunnetuimpia sotaa edeltäneitä tapahtumia Hattulassa ovat olleet muun muassa 1917 meijerin voimellakka, suojeluskunnan ja järjestyskaartien perustaminen, kunnanvaltuuston piiritys ja kaartilaisten järjestämät ase-etsinnät.

Kapinan ajalta kirja kuvaa muun muassa Hämeenlinnan ja Hattulan tapahtumien välistä suhdetta, Hattulan valkoisten pakomatkaa omiensa puolelle, järjestyskaartien muutosta punakaarteiksi, ensimmäisiä murhia, punaisen siviilihallinnon muodostumista, Kirstulan juominkeja, Hauhon Matkantaan ampumavälikohtausta, valkoisia ja punaisia eri rintamilla, kuten Väärinmajassa, Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Tampereen seudulla ja Evolla, väestön selviytymistä poikkeusoloissa, takavarikkoja ja ryöstöjä, vangitsemisia, Vuohiniemen yhteenottoja, Hattulan-Tyrvännön vallankumousoikeuden toimintaa, hattulalaisia kartanokomissaareja, Pumpunmäen vartiostoa, naiskaartilaisia, pakko-ottojen aikaa, Hämeenlinnan valtausta, Hattulan rintaman murenemista, pakolaisten epätoivoista kujanjuoksua kohti Lahtea sekä 15-vuotiaan Enni Mäntysen elämäntien päätepysäkkiä.

Valkoisten palattua paikkakunnalle ja käynnistettyä uudelleen suojeluskunnan toiminnan kirja seuraa esimerkein kuulusteluja, vangitsemisia, teloituksia, valtiorikosoikeudella laadittuja lausuntoja, tuomioita ja vankileirien tragediaa. Leireille menehtyneet eivät ole päätepiste, vaan on kiinnostavaa tarkastella myös osapuolten välille jääneitä jännitteitä, sisällissodan jälkeistä poliittista elämää kamppailuineen, työväenlikkeen eloon heräämistä, jälleenrakennuksen aikaa ja sodan pitkiä jälkikaikuja lapualaisaikoineen. Liitteinä kirjassa ovat 1914-1922 menehtyneet sekä valtiorikosoikeudessa tuomioita saaneet. Mahdollisesti tällä sivulla julkaistaan myöhemmin joitain aikalaisdokumentteja sekä otteita suojeluskunnan 1918 pöytäkirjoista.

Tällä tietoa kirjasta tullaan ottamaan vain pieni omakustannepainos. Sivumääräksi on tulossa 320 sivua.